Kontaktidisco - discoa ja kontaktien luomista!

Tänä syksynä Mahdollisuuksien Tilalla käynnistyy uudenlainen discoiltama. Kokeilemaan pääsee jo ensi perjantaina, jatkoa seuraa kerran kuussa vuoden loppuun asti. Tervetuloa!

Ensi perjantaina 9.9
KONTAKTIDISCO


Kontaktidisco on discoilta, joka painottaa hauskanpidon ja juhlan lisäksi kontaktien ja yhteyksien syntymistä ihmisten välille! Luvassa on hyvää musiikkia ja kevyen kynnyksen mahdollisuuksia tutustua ja ottaa yhteyttä ihmisiin! Iltaan kuuluu erilaisia kevyitä leikillisiä toimintoja, jotka helpottavat ja hauskuuttavat muiden kohtaamista. :)

Kontaktien on tarkoitus tapahtua paitsi discon aikana, myös sen ulkopuolella ja ihmisten arjessa. Kontaktidisco voi siis parhaimmillaan toimia merkityksellisenä kohtaamispaikkana monenlaiselle yhteistyön ja yhteisöllisyyden muodolle. Jokainen ilta tuo oman annoksensa elävyyttä paikalliseen verkostoon niin ystävyyden kuin vaikkapa toisten auttamisen muodossa.

Kontaktidiscoon voi oman kiinnostuksensa mukaan suhtautua enemmän tai vähemmän tavallisena discona, ja paikalle voi tulla tanssimaan myös itsekseen tai seuraamaan illan tapahtumia sivummalta. Jokainen määrittelee itse kuinka paljon osallistuu.

Tule kontaktoitumaan ja kokeilemaan uudenlaisia ja mielikuvituksellisia tapoja ottaa yhteyttä muihin! Illan paras kontakti palkitaan! :)

Ovet aukeavat klo 21
Klo 21.30 luvassa teemaan sopivaa ohjelmaa, joten kannattaa tulla paikalle ajoissa! Ohjaajana Marja Skaffari.
Sisäänpääsymaksu 5 euroa