Menneitä juttuja ja uuteen päivitystä!


Heippa kaikille!   😊😊😊

Aika rientää ja vuosikymmen on vaihtunut!

Blogissamme on ollut hiljaiseloa uusien nettisivujen avaamisen ja muiden kiireiden takia, mutta jatkossa haluamme jakaa kuulumisiamme enemmän täälläkin!

Jos mietit, mitä kaikkea tämän hiljaiselon aikana on kerennyt tapahtua, niin onneksesi olemme koonneet tapahtumat ja häppeningit listaksi! Löydät sen alta.

Isoin uutinen taitaa olla se, että laajensimme toimintaamme Tahmelan Huvilalle, jossa toimimme Mahdollisuuksien Huvilana! Mahdollisuuksien tiloja on siis nyt kaksi!

Tulevista tapahtumista sekä Tilalla että Huvilalla voit lukea nettisivuiltamme tai FB-sivultamme.

Tässä kuitenkin luvattuja menneitä tapahtumia. Näkymisiin!


2020

Vuosi on aloitettu mm. Unelmointiryhmän käynnistyksellä, kuvataiteellisen ilmaisun iltapäivillä sekä tiistai-iltojen Luonnollisen Läsnäolon hiljentymisellä. Lisää tulossa, pysy kuulolla!



2019

TAHMELAN HUVILAN AVAJAISET 29.3.
Kun Tahmelan Huvilalle (ent. Tahmelan monitoimitalo/A-kilta) etsittiin uusia toimijoita ja paikan luonne yleishyödyllisenä ja kaikille avoimena tilana oli vaarassa, alkoi Tahmelan ja Pispalan paikallisista asukkaista ja yhteisöistä nopeasti muodostua ryhmä, jota kiinnosti Huvilan vuokraaminen ja sen toiminnan uudistaminen yhteisvoimin. Tampereen kaupunki vuokrasi Huvilan tälle porukalle 1.2.2019 alkaen, ja remontoinnin ja tilan uudistuksen jälkeen Huvila avattiin yleisölle 29.3.

Tahmelan Huvila on yhteisö- ja kulttuurikeskus, jossa testataan uudenlaisia yhteisötoimintatapoja ja -palveluita. Säännöllisenä toimintana paikalla on kahvila, vaihtuvia näyttelyitä, kirjasto ja vuokrattavissa oleva sauna. Huvilan toimintaa pyörittää kanssamme: Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru, Pispalan Kirjastoyhdistys, Suomen Varjoteatteriyhdistys, kuvittaja Saara Vallineva, aktiivi Janne Salo, Kulttuurikahvila Domingo ja Tampere Pop Up Cooks.

Koska Mahdollisuuksien Tila on yksi Huvilan toimijoista, avajaisviikonloppuna avautui myös Mahdollisuuksien Huvila! Järjestämme Huvilalla yksittäisiä tapahtumia ja säännöllistä toimintaa.

MAHDOLLISUUKSIEN HUVILAN UNELMIEN AVAJAISET 30.3.
Mahdollisuuksien Huvila avattiin unelmien siivillä ja Riston tanssittamana ja Syrryksen äänimaalailemana. Halusimme järjestää juhlat unelmien etsimiseksi ja huvilan mahdollisuuksien juhlistamiseksi.







LASTEN HUVILAN AVAJAISET 30.3.
Lasten avajaiset alkoivat taianomaisella ja draamallisella kierroksella, jossa huvilan asukkaita heräteltiin unesta ja samalla unelmat heräsivät henkiin! Teatterillinen kierros vei osallistujia ympäri Huvilaa, minkä jälkeen järjestettiin kuvataiteellinen unelmointityöpaja, syötiin vaahtokarkkeja ja tutkittiin varjoteatterin ihmeellisyyksiä!

Lasten Huvilan avajaiset järjestivät Mahdollisuuksien Tila, Suomen varjoteatteriyhdistys ry ja kuvittaja Saara Vallineva.






UNELMIEN PUUTARHA
Unelmien puutarhassa luotiin Tahmelan Huvilan pihamaita yhdessä.

”Millainen voikaan olla huvilan kaunis pihapiiri? Voisiko se olla syötävä; monimuotoisuutta ruokkiva, pieneliöitä ja lintuja houkutteleva metsäpuutarha, entäpä maaginen, leikkimielisyyttä ja luovuutta herättelevä salaisuuksien puutarha?”

Näitä teemoja käsitteltiin puutarha-alan vetäjien johdolla sekä yhdessä tehden ja opetellen. Unelmien Puutarhan tarkoitus oli luoda Tahmelan huvilan pihasta viihtyisä ja luova tapahtumapaikka. Työpajat olivat avoinna niin aikuisille kuin lapsillekin.

TI 4.6: Pajunpunonta puutarhassa Anne Savitien ohjaamana.
TI 11.6: Perhosten ja pölyttäjähyönteisten houkuttelu kotipuutarhassa, Ulla-Maija Takkunen.
TO 13.6: Siemenestä syötäväksi metsäpuutarhaksi, Jussi Mattila.
TI 18.6: Syötävät perennat: Tuttujen pihaperennojen käyttö ravintona, Nicklas Svensson.

Työpajat toteutettiin Opintokeskus Vision tuella.
 





HUVILAN PUUTARHAJUHLAT 5.7.
Sateisen sään vuoksi juhlat siirtyivät lopulta sisätiloihin, mutta tunnelmaa se ei haitannut! Esiintymässä oli Belize, Ville Leinonen sekä DJ Kelmeister.







MAHDOLLISUUKSIEN HUVILAN UNELMOINTIHUONEEN AVAJAISET 4.10.
Unelmointihuone Huvilan toisessa kerroksessa avattiin käyttöön. Illan aikana esiintyi Petra Poutanen-Hurme, ihasteltiin huonetta, tanssittiin, juotiin kuohuviiniä, syötiin vaahtokarkkeja ja kuultiin Mahdollisuuksien Huvilan tulevista jutuista.

Unelmointihuone on paitsi kaikenlaisia unelmia ja tulevaisuudennäkymiä varten, myös paikka, missä kokoontua merkityksellisten asioiden äärelle ja alkaa yhdessä luomaan parempaa maailmaa!  Unelmointi on seikkailu, kohti rohkeutta ja hauskempaa elämää!



YHTEISÖTAIDEKOULU HEHKUMAHKU
Yhteisötaidekoulu järjesti työpajoja pitkin vuotta, ensin Mahdollisuuksien Tilalla ja kesällä/syksyllä Tahmelan Huvilalla. Pääsimme tutustumaan monenlaiseen taiteelliseen toimintaan itsekseen ja koko perheen voimin.

10.1: Koko perheen nukketeatteripaja (vetäjänä Tytti Marttila).
17.2.- 5.3: Tahmelan rannassa: Tehdään yhdessä Lumikaupunki!
14.–15.5: Omien teatteri- ja karnevaaliasujen tekeminen Pispalan Karnevaaleille.
21.–22.5: Teatteri-improvisaatio ja leikki (Sirkku Autio ja Johanna Peltola).
4.-6.6: Unelmien puutarha: Ympäristötaide, majanrakennus ja savityöt.
4.6: Työskentelyä Huvilan puutarhassa
5.6: Voimaeläin. Etsimme oman voimaeläimemme ja muotoilimme sen savesta puutarhassa.
6.6: Huvilan ympäristön tutkimista ja koristeellisten asetelmien luominen luonnonmateriaaleista.
11.6: Äänimaiseman maalauspaja.
12.6: Musiikillisen ilmaisun työpaja (Sara Vänskä).
13.6: Avoin LuontoAteljee. Vapaa taiteen tekemisen hetki Huvilaa ympäröivässä luonnossa.

10.10: Tahmelan Huvilalla:
Hehkumahkun syyskauden AVAJAISHULINAT
Esiintymässä Höpinätötterö (Janne Laurila ja Joonas Keskinen)
Ohjelmassa leikkejä ja yhteisötaidekokeiluja.

15–16.10: Klassisen piirtämisen tuokiot (Valpuri Talvitie).
24.10: Nukketeatteri (Tytti Marttila).
31.10: Tanssityöpaja (Inka Hannula).
7.11: Äänityöpaja (Marja Skaffari).
14.11: Musiikkipaja (Sara Vänskä).
21.11: Käsityöpaja - Lavasteiden tekeminen animaatiopajaan.
28.11: Animaatiopaja - Tehdään yhdessä liikkuva sähköinen joulukortti.
12.12: Lasten Pikkujoulut Tahmelan Huvilalla!

Hehkumahku vieraili myös Hiedanrannassa loppusyksystä!
16.11: Sirkusta ja teatterileikkejä (Johanna Peltola).
23.11: Varjoteatteri (Tytti Marttila).
30.11: Satuolentojen päivähipat (Henni Salo).
7.12: Animaatiopaja (Leena Lehti).










VANHEMPAIN NEUVOSTOLIITTO
3.5: Tunnepiiri.
Vanhempain neuvostoliitto järjesti Mahdollisuuksien Tilalla tunnepiirin vanhemmille teemalla ”Minun tarpeeni vanhempana.” Piirin vetäjänä toimi tunnetaitokouluttaja Miia Oino.

YHDEN TEOKSEN NÄYTTELY:
Yhteisötaiteellinen näyttelykonsepti, jossa vaihtuvat taiteilijat tuovat tai luovat kuukauden ajaksi yhden teoksen Mahdollisuuksien tilalle. Järjestettiin kahden taiteilijan voimin vuonna 2019:

3.3.–14.3: Jonimatti Joutsijärvi: ”Hengitys ja jälki”
Joutsijärven teos on tussimaalausvihko tai taiteilijakirja. Sen teokset on tehty otsikkonsa periaatteella: hengitys ja jälki. Uloshengityksen virrassa tussiin kastettu pensseli jättää jäljen pitelijänsä liikkeen mukaan. Materiaalina voi olla myös kahvia, vesiväriä tai muuta pensselin pideltäväksi sopivaa.

Työpaja teoksen yhteydessä esittelee teoksen sekä periaatteen, mutta suuntaa osallistujien huomion myös ääneen jälkenä, jonka ihminen jättää aikaan. Näitä jälkiä yhdessä tehdään ja kuunnellaan, sitten ne häviävät.

12.4.- 8.5: Miina Laine: ”Lähellä”.
Miina Laine on tamperelainen kuvataiteilija, maalari ja graafikko. Yhden teoksen näyttelyssä esillä oleva teos Lähellä on osa luonto- ja ympäristökokemuksen teemaa, jonka parissa Laine on työskennellyt viime vuodet.

Laineen järjestämässä työpajassa 8.5. tutustuttiin monotypiaan tekniikkana sekä käytössä oleviin työskentelyvälineisiin. Pajaan sisältyi yhteinen kävelyretki Mahdollisuuksien tilan ympäristössä ja monotypian vedoksien kokeilu ja testailu yhdessä. Lisäksi keskusteltiin näyttelystä ja teoksen tuomista fiiliksistä.

KÄSITYÖKAHVILA
Järjestettiin kevätkaudella 24.1.–9.5. Mahdollisuuksien Tilalla ja syyskaudella 16.9.–25.11. Tahmelan Huvilalla.

TAMPEREEN TAITEILIJATOIMISTO
Tampereen Taiteilijatoimisto toteutettiin tuttuun tapaan kerran kuussa omalla teemallaan. Jokaisella kerralla paikalla oli puhumassa asiantuntijavieras. Taiteilijatoimisto toteutettiin yhteistyössä TREenit! Ry;n, Tampereen Freelancenäyttelijöiden, Sirkus Faktorin kanssa.
Kevätkausi tapahtui 25.1–17.5., syyskausi 30.8.–29.11.2019.

VAATTEIDEN VAIHTO- JA TUUNAUSKAHVILA
Järjestettiin kolme kertaa kevään aikana: 6.2., 6.3. sekä 3.4. Paikalla oli paitsi mahdollista kierrättää ja tehdä löytöjä, myös tuunailla löytöjä mieluisimmiksi. Tapahtumista ylijääneet vaatteet säästettiin seuraavaan vaihtokahvilaan tai vietiin kierrätykseen.

KLOVNI-EXPANSION-ILTAMAT 14.6.
Huvilalla hulluteltiin Klovni-expansion-iltamien merkeissä! Teemana oli vaikeat tunteet.
”Hyppää sisäisen klovnisi kyytiin nauttimaan esityksistä, vaikeista tunteista, viettämään iltaa, jakamaan tunnekokemuksia ja hulluttelemaan!”














TABULA – KLOVNERIAA VAIKEISTA TUNTEISTA
Esitys Tabula – klovneriaa vaikeista tunteista kiersi kesäilloissa Tampereen puistoja ja päätyi myös Tahmelan Huvilan puutarhaan.

Klovneriaa tihkuvassa esityksessä nähtiin klovnit Itsis ja Litsis tunteiden vuoristoradassa. He menevät ojasta allikkoon, vihertyvät kateudesta, tekevät mustasukkaisuusrikoksia, kilpailevat kyynärpäänsä verillä ja vihastuvat niin, että tikahtuvat. He kaivavat kuoppaa toisilleen ja häpeävät silmät päästään.

Klovneriaa pitkään yhdessä tehneet Marja Skaffari (Itsis) ja Johanna Peltola (Litsis) sukelsivat esityksissä kiellettyjen tunteiden maailmaan. Esityksen visuaalinen ilme otti vaikutteita klassisesta kulkuriklovnerian estetiikasta.

Esiintyminen ja konsepti: Marja Skaffari ja Johanna Peltola
Klovnien ohjaus: Suvi Leppänen






ELÄVÄ TALOUS TYÖPAJA 10.4.-24.4.
Elävä talous -työpaja Mahdollisuuksien Tilalla tarjosi avaimia ahtaiden talouskäsitysten purkamiseen ja yhteisen toimeentulon moninaisiin mahdollisuuksiin. Työpajojen tarkoitus oli kyseenalaistaa ja purkaa totunnaisia käsityksiä taloudesta ja sen keskeisistä ulottuvuuksista ja availla omia ja toisten silmiä talouden ymmärtämisen ja harjoittamisen tosiasialliselle moninaisuudelle. Tavoitteena oli mahdollistaa ja edistää uudenlaisia aloitteita ja toimintaa yhteisen hyvinvoinnin turvaamiseksi rajallisella planeetalla.

Pajassa hyödynnettiin keväällä 2019 julkaistua teosta Elävä talous: yhteisen tulevaisuuden toimintaopas ja siihen sisältyviä visuaalisia ja käsitteellisiä työkaluja. Työpajan veti teoksen kirjoittajakollektiiviin kuuluva, suomenkielisen teoksen englanninkielisen alkuteoksen pohjalta luonut kirjoittaja-suomentaja Eeva Talvikallio.

KUVATAITEELLISEN ILMAISUN ILTAPÄIVÄT
Luovan kuvataiteellisen tekemisen työpajat jatkuivat Mahdollisuuksien Tilalla torstaisin 7.3.–2.5.2019. Teimme erilaisia harjoituksia, pääasiassa piirtäen ja maalaten, mutta pääpaino oli vapaassa itseilmaisussa. Fasilitoijana Riina Kaartamo.

KARTANOLLA- KLUBI 27.12: KARTANOLLA EI TAPAHDU MITÄÄN.
kARTaNOLLA-klubi on uusi monipuolinen nykytaiteen tapahtuma. Tapahtuma tehdään yhteistyönä eri nykytaiteen alojen ammattilaisten, yhteisöjen ja yhdistystoimijoiden kesken.

Klubi-iltojen sisältö ja esityskonseptit muuttuvat illasta toiseen riippuen mukana olevista ihmisistä ja heidän ideoistaan. Tavoitteena on alati muuttuva, kunnianhimoisesti ja ammattimaisesti toteutettu tapahtumien sarja, joka antaa äänen erilaisille nykytaiteen muodoille. Kunnianhimoinen tai ammattimainen toteutustapa ei kuitenkaan ole synonyymi sanalle tylsä. Odotettavissa on odottamattomia sattumia, huumoria, yhdessä tekemisen riemua, villejä rinnastuksia ja yllättäviä syvällisiä oivalluksia.

Ensimmäinen klubi, nimeltään Kartanolla ei tapahdu yhtään mitään, järjestettiin Lielahden kartanolla 27.12.2019. Ilta koostui kahdesta näytöksestä joita erotti väliaika. Sisällöltään tapahtuma ulottui aina kuvataiteesta tanssiin performanssia, musiikkia, runoutta ja videotaidetta unohtamatta.

Ensimmäisen klubi-illan taiteellisesta annista vastasivat:

Sari Harsu, runous
Sema Hokkanen, runous
Hanna Kahrola, tanssitaiteilija
Mia Lempinen, runous
Asa Palo, runous
Johanna Peltola, klovneria
Janne Rahkila, performanssi
Henni Salo, klovneria
Veera Salmio, videoinstallaatio
Ilmari Säävälä, performanssi
Tuija Touhunen, tanssitaiteilija
Heikki Tuorila, musiikki
Videokanava, videotaide
Vustin, musiikki
Eero Yrjölä, kuvataide

Yhteistyössä:
Hiedanranta
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut
Mahdollisuuksien tila
Tampere underground.nyt!
Sirkus Faktori
Viitapiiri ry


LAUTAPELIPÄIVÄ 3.2.

PISPALAN KARNEVAALIT 18.5.
Keikalla Mahdollisuuksien Tilalla Eerolan Reetta!





2018
TAITEILIJATOIMISTO
(yhteistyössä TREenit! Ry;n, Tampereen Freelancenäyttelijöiden ja Sirkus Faktorin kanssa)
26.1. Tiedotus ja somemarkkinointi
23.2. Neuvottelutaidot
23.3. Tapahtumatuotanto
27.4. Taiteilijan Freelancer verotus
18.5. Kansainvälinen liikkuvuus
31.8. Työnohjaus, taiteilijan jaksaminen ja hyvinvointi, puhujana
28.9. Mediatiedottaminen, puhujana Merja Koskenniemi
26.10. Sanoita tekijyytesi
30.11. Työttömyyskassan ABC
14.12. Taitelijatoimiston Pikkujoulut

VAATTEIDEN VAIHTOKAHVILA
Keväällä: 22.3., 19.4. & 17.5.
Syksyllä: 25.10.

TANSSI JA LIIKE - vapaan tanssin tunnit
Keskiviikko-iltojen vakio-ohjelmassa 2018, ohjaajana toimi Hanna Lehtomäki.

VANHEMPAIN NEUVOSTO
Aloitti toimintansa keväällä 2018. Syksyllä nimi vaihtui Vanhempien Neuvostoliitoksi. Ideana toimia avoimena vanhempien kohtaamispaikkana, missä voidaan keskustella erilaisista vanhemmuuteen liittyvistä teemoista ja asioista. Kokoonnuimme joka toinen kuukausi.

MAHDOLLISUUKSIEN TILAN LASTEN TEATTERI
Ensi esiintyminen Tampereen Ug-juhannuksessa kesällä 2018! Seikkailemassa Täti Hendersson (Henni Salo), Ruuti-klovni (Johanna Peltola) ja Neiti Fiskarsson (Minta Metteri).







YHTEISÖTAIDEKOULU
Yhteisötaidekoulu aloitti toimintansa syksyllä 2018. Koulu toimii yhteisötaiteellista opetusta ja tekemistä tarjoavana ja tutkivana taidekouluna. Loppuvuodesta 2018 pidettiin animaatiopaja 9.12. (ohjaajana Leena Lehti) ja varjoteatteripaja 18.12.  

YHDEN TEOKSEN NÄYTTELY
Yhteisötaiteellinen näyttelykonsepti, jossa vaihtuvat taiteilijat tuovat tai luovat kuukauden ajaksi yhden teoksen Mahdollisuuksien tilalle.
Maaliskuussa taiteilijana Teemu Raudaskoski & Accuna-teos.

Toukokuussa taiteilijana Sanna Saastamoinen teoksellaan Liike liikuttaa.

KÄSITYÖKAHVILA
Matalan kynnyksen käsitöiden tekemistä kahvittelun lomassa. Jatkui myös keväällä 2018 kerran viikossa torstai-iltapäivisin klo 15-18.

LUONNOLLISEN LÄSNÄOLON MEDITAATIO
Tapahtui maanantai-iltaisin. Ohjaajana Iina Kautiainen. 

MUSIIKISTA VOIMAA RYHMÄ
Ohjaajana Eva Romi.

TAIDETERAPIARYHMÄ ELÄMÄNI ÄÄRELLÄ
Huhtikuussa 2018. Ohjaajana Heidi Rytky-Ylinen.